Päkiäkivun syyt – päkiäkipu on yleinen vaiva
Päkiäkipu on usein aktiivisesti liikkuvien vaiva, sillä heidän päkiänsä rasittuvat tavallista enemmän. Aktiivisesti liikkuvien lisäksi päkiäkivusta kärsivät usein myös esimerkiksi pitkäjaksoisesti seisovat. Päkiäkipu on yleinen vaiva lisäksi korkeakantaisia tai suippokärkisiä kenkiä käyttävien keskuudessa.
Mistä päkiäkipu aktiivisesti liikkuvilla, pitkäjaksoisesti seisovilla tai jaloille huonoja kenkiä käyttävillä sitten syntyy?
Kun päkiäkivun syytä lähtee selvittämään, ei selkeää vastausta kivulle välttämättä heti löydy. Ennen kuin hakeudut asiantuntijan vastaanotolle, voit pyrkiä helpottamaan päkiäkipua ensin itse. Jatka lukemista ja ota selvää, mistä päkiäkipu kohdallasi saattaa johtua.
Päkiä on kipeä – mistä päkiäkipu johtuu?
Yleisimpänä syynä kipeytyneelle päkiälle pidetään jalkaterän etuosan kaaren madaltumista ja koko päkiän alueen leviämistä, minkä nähdään usein johtuvan epäsopivista kengistä tai ylipainosta. Jos haluat päkiäkivusta eroon, kannattaa asian hoito aloittaa huolehtimalla, että käytössä on kengät, joissa jalkaterälle on riittävästi tilaa.
Kun jalkaterän päkiä leviää, johtuu se usein jalkaterän poikittaisen kaaren madaltumisesta. Levinneeseen päkiään ja poikittaisen kaaren madaltuminen saattaa johtua alaraajojen virheellisestä linjauksesta. Myös jalkaterän kierteisten toimintojen puuttuminen saattaa vaikuttaa päkiän leviämiseen.
Myös esimerkiksi kantaluun virheasento, lattajalka, kaarijalka tai vasaravarpaat voivat liittyä päkiän alueen levenemiseen. Päkiäkipu on harmittavan yleinen vaiva myös nivelreumaa ja diabetesta sairastavilla.
Jalkaterän etuosan leviäminen aiheuttaa päkiäkipua
Kun jalkaterän etuosa leviää, aiheuttaa se liiallista venymistä jalkapöytäluiden välissä nivelsiteissä ja jänteissä. Tällöin jalkapöytäluiden välit suurenevat ja päkiän alue levenee entisestään.
Päkiän alueen leviäminen ja päkiän alueen kuormituksen kasvaminen johtaa siihen, että päkiän alla luontaisena iskunvaimentimena oleva rasvapatja ohenee, kovettuu tai siirtyy. Tämä taasen kuormittaa päkiän alueella olevien varpaiden tyviniveliä, mikä altistaa päkiän alueen eri kiputiloille, känsien ja päkiän alueen kovettumien syntyyn ja nivelten kipeytymiseen.
Huonot kengät päkiäkivun aiheuttajana
Huonot kengät ovat yleinen päkiäkivun aiheuttaja. Huonosti jalkaan istuvat tai korkeakorolliset kengät voivat aiheuttaa ylimääräistä painetta päkiän alueelle.
Järkevintä on hankkia kengät, jotka ovat hyvät jalassa. Hyvät kengät ovat jalkaan sopivan kokoiset, niissä on riittävästi tilaa varpaille, eikä kengissä ole kantakorotusta. Lue kattava artikkeli siitä, miten valita jalalle hyvät kengät.
Ahtaiden kenkien lisäksi myös sukan valintaan tulisi kiinnittää huomiota. Sukan valinnassa huomio kannattaa suunnata samoihin asioihin kuin kenkää valitessa. Tärkein huomioitava asia on, että sukka ei saisi kiristää ja sukassa tulisi olla riittävästi tilaa myös varpaille.
Päkiän alueen kiputilat ovat yleisiä keski-ikäisillä naisilla ja liittyvät tyypillisesti korkeakorkoisten kenkien käyttöön – päkiöiden kipeytyminen korkeakantaisia kenkiä käyttäessä on siis yleinen vaiva.
Ylipaino päkiäkivun syynä
Päkiän alueen kuormitusta lisää myös raskaampi kuorma. Ylipaino lisää jalkakipujen riskiä ja voi pahentaa olemassa olevia jalkaterien kiputiloja. Mitä enemmän painoa ihmisellä on, sitä suurempi rasitus myös päkiään kohdistuu.
Ylipaino vaikuttaa usein kävelyyn ja se voi saada aikaan muutoksia jalkaterän rakenteessa. Sopivien kenkien pitäminen on tärkeää, sillä ylipaino madaltaa jalan sisäkaarta ja suurentaa jalkaterää. Jos jalassa on liian pienet kengät, voivat jalkaterän vaivat lisääntyä.
Päkiän kiputilojen lisäksi ylipaino vaikeuttaa liikkumista ja heikentää tasapainoa. Jalkaterän vaivojen lisäksi ylipaino tuo usein mukanaan myös vaivoja nilkan, polven ja lonkan alueelle.
Päkiäkipu voi lisääntyä vanhetessa
Ikääntyminen itsessään vaikuttaa jalkaterän rasvapatjan ohenemiseen, mikä voi lisätä päkiän alueen kiputiloja. Luiden suojana oleva luontainen rasvapatja alkaa ohentua jo 30-ikävuoden jälkeen. Rasvapatjan ohentumisesta aiheutuvaa kipua voi hoitaa esimerkiksi pohjallisilla jotka vaimentavat iskuja, kuten Mills Terveyspohjallisilla.
Jalkaterän koko muuttuu ihmisen eliniän aikana. Vanhetessa olisikin hyvä kiinnittää huomiota muuttuvaan jalan kokoon ja huolehtia, että kengät ovat omaan jalkaan sopivat silloinkin, kun jalan koko kasvaa.
Vanheneminen myötä painoa saattaa kerääntyä entistä helpommin. Lisääntynyt paino voi vaikuttaa päkiäkipuun.
Päkiäkipua aiheuttava Mortonin neurooma
Tuntuuko, että jalassa on hermopinne, joka aiheuttaa päkiäkivun? Yksi päkiäkivun syistä voi olla myös Mortonin neurooma, joka aiheuttaa päkiässä kipua tai varpaiden puutumista. Mortonin neurooma on yksi yleinen päkiäkivun aiheuttaja.
Mortonin neurooma hoituu usein pelkällä levolla ja kylmähoidolla, myös tulehduskipulääkkeen ottamisesta kannattaa keskustella terveydenhuollon ammattilaisen kanssa.
Mortonin neuroomasta kärsivän kannattaa kiinnittää huomiota riittävän tilaviin kenkiin. Apua hoidossa voi saada myös erilaisista pohjallisista. Päkiäpehmusteiden käytön myötä onnistutaan usein erottamaan jalkapöydän luita toisistaa, jonka johdosta hermoon kohdistuva puristus vähenee.
Jos kotikonstit eivät auta, tulee Mortonin neuroomasta kärsivän hakeutua lääkäriin. Terveydenhuollon ammattilaiset voivat helpottaa kipua esimerkiksi puuduttamalla ja toisinaan vaiva helpottaa vasta leikkaushoidolla.
Ennaltaehkäise ja hoida päkiäkipua
Päkiäkivun ennaltaehkäisyyn ja kivusta eroon pääsemiseksi on tarjolla täsmätuotteita, joiden avulla ehkäiset myös kovettumien syntymistä. Aina kevennystä ei tarvitse koko jalkapohjalle. Tällöin sopivin tuote voi olla päkiän alle tuleva pehmuste, jonka avulla vähennetään ihoon kohdistuvaa painetta ja lisätään iskunvaimennusta.
Comforsil Saumaton päkiäpehmuste vaimentaa askeliskua silikonipehmusteella. Pehmustetta käytetään liikkuessa ja sen kompressoivan kangasmateriaalin ansiosta tuote istuu hyvin jalkaan tukien samalla päkiää oikeaan asentoon.
Tutustu Comforsil Saumattomaan päkiäpehmusteeseen
Comforsil Päkiäpehmuste varvaslenkillä lievittää päkiän alueen kipua vähentämällä päkiään kohdistuvaa painetta. Varvaslenkin avulla silikonipehmuste pysyy hyvin paikoillaan suojaten päkiän ihoa.
Tutustu Comforsil Päkiäpehmusteeseen
Päkiäkivun kanssa ei kannata jäädä yksin. Ikävän päkiäkivun hoidossa sopivan kokoisten kenkien ja sukkien valinta korostuu, mutta päkiäkipua voi hoitaa kotioloissa myös muilla tavoin. Lue lisää päkiäkivun syistä, hoidosta ja ennaltaehkäisystä.